Tänään on se päivä

Lipa Liukkonen - Tänään on se päivä - Levynkansi

Kesä tulee, joten kohta juhlitaan häitä ja ylioppilaita!

Tässä biisissä käsitellään juuri tällaisia elämän isoja asioita, kuten ylioppilaskirjoituksia, muuttoa omaan kotiin ja naimisiin menoa. Hyvin ajankohtaisia aiheita nyt, kun kevät koittaa, Abit valmistuu, kesä tulee ja hääkellot soivat.

Kirjoitin tekstin pojalleni. Hän on vasta 10-vuotias, mutta jonain päivänä ylioppilaskirjoitukset, muutto omaan asuntoon ja häät voivat olla hänelläkin edessä. Jos en vaikka itse ole enää silloin onnittelemassa ja antamassa elämänohjeita, niin tämä biisi toivottavasti antaa uskoa ja toivoa tulevaan. Haluaisin toki olla, ja biisin tekstissä osasinkin jo hyvin eläytyä tunnelmaan.

Kyllä siinä musiikkivideon kuvauksissa herkistyi laulaessa, kun mietin miltä voisi tuntua, kun oman lapsen elämän isot saavutukset kohdalle tulevat. Ihan tuli kyynel silmään, mutta se oli ilon kyynel.

Elämässä on paljon hyvää, ja joskus on kiva kirjoittaa biisiä myös arjen iloisista asioista. Toivon että tämä biisi rohkaisee ihmisiä unohtamaan elämän varjoisat puolet ja luottamaan tulevaan. Tänään on se päivä, kun voit saavuttaa unelmasi.

Sävellys tehtiin yhteistyössä tuottajani Samuli Turusen ja jyväskyläläisen säveltäjän Sami Hyden kanssa. Tämä oli mulle ensimmäinen kerta kun olin tekemässä co-writingia. Aiemmin olen säveltänyt ja sanoittanut itse kaikki biisit alusta loppuun, eikä ole ollut tarvetta kompromisseille.

Mutta nyt halusin tehdä nimenomaan duurimusiikkia ja jotain toisenlaista näkemystä biisin melodiaan. Tämä ei ehkä ole 100% minun kuuloista musiikkia, mutta tykkään siitä silti tosi paljon. Lopputulos kuulostaa tosi radioystävälliseltä ja helposti lähestyttävältä. Siis ilmeisesti kaupalliselta!?

Aiemmin Turunen ja Hyde ovat olleet kirjoittamassa matskua myös mm. Elonkerjuun, Bablon ja Antti Railion kanssa. Olen tyytyväinen että saatiin tehdä yhdessä tällainen biisi ja tulevaisuudessa saatamme tehdä lisääkin kimppabiisejä.

Säv. Niko Liukkonen / Samuli Turunen / Sami Hyde
San. Niko Liukkonen
Sov. Samuli Turunen

Laulu & kitara: Lipa Liukkonen
Kitara: Juki Harju
Pedal steel: Arto lappalainen
Rummut: Teijo Jämsä
Tuotanto: Samuli Turunen / FatSam Sound Production

P. Outlaw Labels
ISRC: FISNL2400002

Valokuvat & Grafiikka: Teppo Ristola Photography
Musiikkivideo: Janne Nykänen / Tarinakeidas
Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers

Kuuntele single:

Siirry sivun alkuun