Tervetuloa mun kotisivuille!

Lipa (Niko) Liukkonen on lahtelainen kitaristi-laulaja/lauluntekijä.

Tuttu kasvo aiemmin mm. Rattle, Disco Inferno ja The Beetles -bändeistä.

Vuodesta 2022 on lähdetty uusiin kuvioihin ja perustettu bändi Laitakadun kulkijat. 2 ensimmäisen toimintavuoden aikana on julkaistu 8 singleä ja 1 albumi. Biisejä on päätynyt Spotifyn virallisille listoille, radioiden soittolistoille ja yksi musiikkivideo jopa Levyraatiin MTV3-kanavalle.

Keikkoja tehdään melko harvoin, mutta bändi elää rauhallista elämää ja muistuttaa olemassaolostaan silloin-tällöin. Tulevaisuudessa haaveena ja tavoitteena on keskittyä enemmän Amerikan Country -tyyliseen soundiin ja ilmaisuun. Suomenkielellä toki laulettuna, mutta kuitenkin niin että kitarat ovat isossa osassa ja taistellaan alati kasvavaa konemusiikin teollisuutta vastaan. Musiikin tulee olla ihmisten soittamaa ja tavallisille rakkauden kaipuussa kouristeleville suunnattua lohtua arkeen.

Täältä kotisivuilta löydät infoa, valokuvia, yhteystiedot ja linkkejä stream-palveluihin, sekä videomateriaalin pariin.
Kotisivut tulee olemaan melko stabiilit, eikä täällä kovin paljoa uutisia tiedotella.

Mutta ryhtymällä seuraajaksi FacebookissaInstagramissa, TikTokissa ja YouTubessa, tulet aina saamaan uusimmat uutiset ja kuulumiset!

FB

5 päivää sitten

Lipa Liukkonen - Artisti
Kirveellä pöytään -Musiikkivideoopen.spotify.com/track/4J2w7EsV5K15TnGeAMsNTn?si=4f6a6608d6434511 Katso lisääKatso vähemmän

2 viikkoa sitten

Lipa Liukkonen - Artisti
Kirveellä pöytään julkaistu NYT! Spotify-linkki: open.spotify.com/track/4J2w7EsV5K15TnGeAMsNTn?si=127b5d3ea46d463e Katso lisääKatso vähemmän

3 viikkoa sitten

Lipa Liukkonen - Artisti
VPK – Musiikkivideon kuvauksissa (Kirveellä pöytään) Katso lisääKatso vähemmän

4 viikkoa sitten

Lipa Liukkonen - Artisti
VPK – Studiolla Kirveellä pöytään Katso lisääKatso vähemmän

Lipa Liukkonen & Laitakadun kulkijat

Vasemmalta oikealle:
Vinski Ahonen – rummut
Jani Karppanen – kitara
Lipa Liukkonen – laulu & kitara
Jussi Aaltonen – koskettimet & laulu
Jaska Teuri – basso & laulu

Kontakti

Artisti / Road manager:

Lipa Liukkonen
0400-770320
lipa@lipaliukkonen.fi 
Y-tunnus: 1151438-1

Tiedottaminen ja haastattelut:

Bubbly Pink / Jasmin Rantanen
040-822 1231
jasmin@bubblypink.fi
www.bubblypink.fi (aukeaa uuteen ikkunaan)

Siirry sivun alkuun